Vuosikokouksen satoa.

23.04.2022

Liikuttavien vuosikokous sai kymmenkunta liikunnan harrastajaa paikalle. Mentiin läpi sääntömääräiset asiat, joiden puitteissa vanha hallitus sai jatkopestin. Pakollisten pykälien läpiviennin jälkeen virisi vilkas keskustelu myös tulevasta toiminnasta ja yhteishenki oli hyvällä tasolla, kuten se aina on ollut.

Viime kausi oli edellisen tapaan melko haasteellinen, kun koronarajoitukset haittasivat toimintaa. Jonkin asteista elpymistä oli havaittavissa, mutta nyt tulevalla kaudella toivomme jäsenistöltä vielä huomattavasti aktiivisempaa asennetta. Kaikenlaiset ideat toiminnan vilkastuttamiseksi ovat enemmän kuin tervetulleita. Viime kaudella liikunnallisia aktiviteetteja oli lähinnä pyöräilyssä, hölkässä yksin tai pienessä ryhmässä ja suunnituksen alkeiden opettelussa. Toki metsänistutuksen talkoot olivat myös liikunnallista suoritusta mitä suuremmassa määrin. Pyöräilyssä osallistuttiin joukkueena valtakunnalliseen Kilometrikisaan, sekä Velo Sastamala haastepyöräilyyn. Tavanomaiseen tapaan järjestettiin Olympialaiset ja pikkujoulut Sahrapirtillä. Pasin maratonilla Liikuttavat hoiteli yhden huoltopisteen. Vaikka tapahtumia ei ollut kovin runsaasti, niin sitäkin mukavampia kivassa seurassa. Kiitos siitä kaikille mukana olleille.

Toiminta perustuu suurimmalta osin omakustannus periaatteella, mutta pieni jäsenmaksukin kerätään, jotta homma olisi myös virallista. Jäsenmaksu päätettiin pitää ennallaan ja on siis 20 euroa, jonka pyydämme maksamaan ensi tilassa seuran tilille FI44 4456 0010 1268 95.

PJ ja hallitus kiittävät luottamuksesta ja toivottavat liikunnallista kesää!

Takaisin