Vuosikokouksen ja kuluneen kauden kuulumisia!

18.06.2021

Liikuttavien vuosikokous saatiin pidettyä 17.6. lämpimässä kesäillassa Katajakadun päässä. Paikalle oli kerääntynyt ilahduttavan runsaasti liikunnan harrastajia ja ilmapiiri oli myös leppoisan lämmin. Vuosikokouksessa todettiin, että pandemiasta huolimatta yhteistä toimintaakin on ollut, vaikka muutama tapahtuma on jäänyt rajoitusten jalkoihin.

Yhteisiä juoksulenkkejä on ollut harvakseltaan, mutta niiden lisäksi on ollut muutamia yhteisiä pyörälenkkejä. Pyöräilyn harrastajat ovat olleet joukkueena mukana valtakunnallisessa Kilometrikisassa, jossa piensarjan sijoitus on ollut loistava. Pari kertaa oli yhteisiä tutustumisia suunnistuksen saloihin ja tätä on tarkoitus jatkaa. Keväällä istutettiin taas talkoilla metsää Sammaljoen suunnalla, josta kertyi mukava pesämuna yhteiseen kassaan. Kevään Helahölkkä jäi järjestämättä, mutta vuosittaisella Kuntokierroksella Liikuttavilla oli taas hommia reitin merkkauksessa ja ohjauksessa. Omat olympialaiset saatiin perinteisesti pidettyä elokuussa. Syksyn isompi projekti oli Pasin Maraton marraskuussa, jossa Liikuttavat hoiteli yhden huoltopisteen ja joitakin pienempiä rooleja järjestelyissä. Maratonpäivän iltana pidettiin sitten perinteiset pikkujoulut, tällä kertaa Sahrapirtillä. Rautaveden maratonia ei järjestetty, joten siinä suhteessa pikkujoulujen perinne tämän maratonin jälkilöylyinä katkesi.

Vuosikokous antoi jatkopestin Unto Peltoniemelle puheenjohtajana. Muuten hallituksen kokoonpano säilyi entisenlaisena, mutta Anne Lehtimäki valittiin Päivi Tryykin tilalle seuraavaksi kaudeksi. Hallituksen jäsenet ja yhteystiedot löytyvät Yhteystiedot osastosta. Liikuttavien kauden 2021/2022 jäsenmaksuksi vuosikokous vahvisti entisen 20 euroa. Yhteystiedoista löytyy myös seuran tilinumero, jolle pyydämme suorituksia pikimmiten! Seuran taloustilanne on onnistuneiden talkoiden ansiosta hyvä, mikä kokouksessa kiitollisuudella myös todettiin.

Takaisin