Vuosikokouksesta (2019) poimittua.

07.06.2019

Liikuttavien vuosikokous pidettiin Äetsän Kunnon majalla Lammelassa. Osanottajia oli melko runsaasti ja keskustelu virisi vilkkaana ja osin kriittisenäkin, mutta positiivisessa hengessä.

Kokouksessa käytiin lävitse seuran tilit ja toiminnat, jossa todettiin toiminnan hieman hiipuneen huippuvuosista. Tähän on monia syitä ja yksi suurimmista on koko yhteiskunnan ja ihmisten käyttäytymisen muuttuminen viime vuosina. Seuratoiminta ja talkoohenki ovat isojen haasteiden edessä, kun ihmisillä on niin paljon erilaisia vaihtoehtoja vapaa-aikojensa viettämiseksi.

Seura on ollut tuttuun tapaan mukana Helahölkän ja Kuntokierroksen järjestelyissä. Liikuttavilla oli yksi joukkue mukana Karhuviestissä Raumalt Porrii. Rautaveden maratonilla hoidimme edellisvuosien tapaan yhden huoltopisteen. Perinteinen pikkujoulu kuului myös seuran ohjelmistoon. Näiden lisäksi on ollut lukuisa joukko aktiviteetteja, kuten yhteislenkkejä hölkäten tai pyörillä jne.

Liikuttavilla on tällä hetkellä kolmisenkymmentä jäsentä. Jäsenmaksun suurudeksi vuosikokous päätti edellisvuosien tapaan 20 euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että suurin osa toiminnasta tapahtuu omakustannus periaatteella, eikä jäsenmaksun suuruus estä toimintaan liittymistä.

Vuosikokous valitsi seuran uudeksi puheenjohtajaksi Unto Peltoniemen. Vanhasta hallituksesta jatkavat Päivi Tryyki ja Antti Lepistö. Uusina jäseninä johtokuntaan valittiin Marja-Leena Liuksiala, Mikko Rajala, Jouni Hynnä ja Kari Laikko.

Takaisin